Wednesday, May 1, 2019

Juna kiihdyttää

Edellisestä päivityksestä on taas päässyt vierähtämään reilusti aikaa. Loppuvuoden pörssilaskettelut on vain muisto sillä alkuvuosi on mennyt ihan toiseen suuntaan. Lisäksi tulopuoli on ollut kunnossa, kun on tullut tehtyä yli 100 tuntia ylitöitä, viime vuoden bonukset tuli, osinkoja yms. Runsaiden tulojen myötä säästöprosentti on myös ollut aika huikeaa tasoa viime kuukaudet:

11/2018: 48,71 %
12/2018: 52,82 %
01/2019: 54,30 %
02/2019: 66,20 %
03/2019: 72,11 %
04/2019: 68,82 %

Alkuvuonna tuli myös töissä reilun 300 euron palkankorotus. Marginaaliveroaste on noin 50%, joten vain puolet jää käteen, mutta otetaan silti vastaan.

Kevään aikana on myös tullut pohdittua, että mitä sitä isona haluaisi tehdä. Tätä en vielä keksinyt, mutta hain kuitenkin yliopistolle ajatuksena opiskella matematiikkaa/tilastotiedettä ja yhdistää siihen tietotekniikkaa. Toisin sanoen siis data-analytiikkaa. Tarkoituksena ei ole jäädä töistä pois vaan opiskella töiden ohessa. Valintatulosten jälkeen voi alkaa miettimään tarkemmin. DI:ksi valmistumisesta on vierähtänyt yli 5 vuotta ja on tullut huomattua, että ei pahemmin ole tullut matematiikkaa käytettyä sen jälkeen. Olenkin lähtenyt perusteista liikkeelle ja kertaillut lukion pitkää matematiikkaa. Paljon on unohtunut, mutta ilokseni olen myös huomannut, että aika helppoa se on ollut tähän mennessä ja myös aika mukavaa.

Nettovarallisuus nousi ensimmäistä kertaa yli 70k€. Ilman suurempia takaiskuja, ensi vuoden aika pitäisi olla mahdollista korkata ensimmäinen 100k€. Muutos vuodentakaiseen on ihan hyvä, nyt alkaa tuntua, että kuuluisa lumipallo alkaa pyöriä. Käteiskassaa olen myös pikku hiljaa kasvatellut. Tarkoituksena on pikku hiljaa kerätä säästötilille noin 10k€ hätäkassa ja myös käyttötilillä pitää jonkin verran likviditeettiä valmiina. Esimerkiksi voimakkaan pörssilaskun aikana voi tulla tarve siirtää lisää rahaa, jotta ei superluoton rajat pauku. Lisäksi on muutenkin mukavampi olla, kun tilillä on sen verran rahaa, että ei pienet yllärilaskut aiheuta harmaita hiuksia.

Varat30.4.201830.4.2019Muutos
Tilit ja käteinen
6 376 €
8 689 €
2 313 €
Osakkeet ja rahastot
33 667 €
64 318 €
30 651 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
0 €
21 900 €
21 900 €

Yhteensä
225 042 €
279 907 €
54 864 €
Velat
ASP-korkotukilaina
115 000 €
110 701 €
-4 299 €
ASP-lisälaina
51 000 €
49 093 €
-1 907 €
Autolaina
0 €
21 961 €
21 961 €
Luottokortit
127 €
29 €
-98 €
Nordnet Superluotto
9 341 €
27 996 €
18 656 €

Yhteensä
175 467 €
209 780 €
34 313 €
Nettovarallisuus
49 575 €
70 127 €
20 552 €

Lokakuussa huvikseni tekemääni varallisuusprojektiotakin ollaan hyvän alkuvuoden johdosta selvästi edellä:



Kuukausitaulukot

Varat31.10.201830.11.2018Muutos
Tilit ja käteinen
1 985 €
2 642 €
657 €
Osakkeet ja rahastot
53 672 €
55 989 €
2 316 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
23 100 €
22 900 €
-200 €

Yhteensä
263 757 €
266 531 €
2 773 €
Velat
ASP-korkotukilaina
112 856 €
112 497 €
-359 €
ASP-lisälaina
50 049 €
49 890 €
-159 €
Autolaina
23 851 €
23 538 €
-313 €
Luottokortit
26 €
540 €
514 €
Nordnet Superluotto
23 562 €
24 181 €
618 €

Yhteensä
210 346 €
210 646 €
301 €
Nettovarallisuus
53 412 €
55 884 €
2 473 €

Varat30.11.201831.12.2018Muutos
Tilit ja käteinen
2 642 €
2 311 €
-331 €
Osakkeet ja rahastot
55 989 €
51 482 €
-4 507 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
22 900 €
22 700 €
-200 €

Yhteensä
266 531 €
261 493 €
-5 038 €
Velat
ASP-korkotukilaina
112 497 €
112 140 €
-357 €
ASP-lisälaina
49 890 €
49 731 €
-159 €
Autolaina
23 538 €
23 224 €
-314 €
Luottokortit
540 €
124 €
-416 €
Nordnet Superluotto
24 181 €
23 501 €
-680 €

Yhteensä
210 646 €
208 720 €
-1 926 €
Nettovarallisuus
55 884 €
52 773 €
-3 112 €

Varat31.12.201831.1.2019Muutos
Tilit ja käteinen
2 311 €
2 597 €
286 €
Osakkeet ja rahastot
51 482 €
54 171 €
2 689 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
22 700 €
22 500 €
-200 €

Yhteensä
261 493 €
264 268 €
2 775 €
Velat
ASP-korkotukilaina
112 140 €
111 782 €
-358 €
ASP-lisälaina
49 731 €
49 572 €
-159 €
Autolaina
23 224 €
22 910 €
-315 €
Luottokortit
124 €
99 €
-26 €
Nordnet Superluotto
23 501 €
23 432 €
-69 €

Yhteensä
208 720 €
207 795 €
-926 €
Nettovarallisuus
52 773 €
56 473 €
3 701 €

Varat31.1.201928.2.2019Muutos
Tilit ja käteinen
2 597 €
4 990 €
2 393 €
Osakkeet ja rahastot
54 171 €
58 128 €
3 958 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
22 500 €
22 300 €
-200 €

Yhteensä
264 268 €
270 418 €
6 150 €
Velat
ASP-korkotukilaina
111 782 €
111 419 €
-363 €
ASP-lisälaina
49 572 €
49 411 €
-161 €
Autolaina
22 910 €
22 594 €
-315 €
Luottokortit
99 €
301 €
202 €
Nordnet Superluotto
23 432 €
24 623 €
1 192 €

Yhteensä
207 795 €
208 348 €
554 €
Nettovarallisuus
56 473 €
62 070 €
5 597 €

Varat28.2.201931.3.2019Muutos
Tilit ja käteinen
4 990 €
6 885 €
1 895 €
Osakkeet ja rahastot
58 128 €
59 078 €
950 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
22 300 €
22 100 €
-200 €

Yhteensä
270 418 €
273 063 €
2 645 €
Velat
ASP-korkotukilaina
111 419 €
111 061 €
-358 €
ASP-lisälaina
49 411 €
49 252 €
-159 €
Autolaina
22 594 €
22 278 €
-316 €
Luottokortit
301 €
42 €
-258 €
Nordnet Superluotto
24 623 €
25 466 €
842 €

Yhteensä
208 348 €
208 100 €
-249 €
Nettovarallisuus
62 070 €
64 963 €
2 893 €

Varat31.3.201930.4.2019Muutos
Tilit ja käteinen
6 885 €
8 689 €
1 804 €
Osakkeet ja rahastot
59 078 €
64 318 €
5 240 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
22 100 €
21 900 €
-200 €

Yhteensä
273 063 €
279 907 €
6 844 €
Velat
ASP-korkotukilaina
111 061 €
110 701 €
-360 €
ASP-lisälaina
49 252 €
49 093 €
-160 €
Autolaina
22 278 €
21 961 €
-317 €
Luottokortit
42 €
29 €
-13 €
Nordnet Superluotto
25 466 €
27 996 €
2 530 €

Yhteensä
208 100 €
209 780 €
1 680 €
Nettovarallisuus
64 963 €
70 127 €
5 164 €

Wednesday, November 14, 2018

50v ja 500k projektio, lisäksi 10/2018 katsaus

Lokakuun kuukausikatsaus

Kuten aikaisemmin kirjoittelin, niin olen ottanut enemmän velkavipua käyttöön, jotta lumipallo lähtisi pyörimään nopeammin isommaksi. Ajoitus oli toki mielenkiintoinen sillä lähes heti perään oli pienimuotoista pörssipaniikkia. Päätös on kuitenkin, että mitään ei myydä ellei ole pakko tai yhtiön fundamenteissa tapahdu selkeää muutosta. Vanhan viisauden mukaan pelkkä osakkeen hinnanlasku ei ole mikään syy myydä, ennemminkin päinvastoin. Lokakuun aikana salkkuun tuli napattua lisää Nordean, AT&T:n ja Dansken osakkeita. Dansken osalta on toki riskejä, mutta tuntuu markkinat jälleen kerran ylilyöneen. Kuukauden vuoristoradan jälkeen lopputulos oli noin 860€ lasku nettovarallisuudessa. Säästöjen suhteen kuukausi oli erinomainen sillä säästöprosentti oli 58,36%.

Varat30.9.201831.10.2018Muutos
Tilit ja käteinen
3 766 €
1 985 €
-1 781 €
Osakkeet ja rahastot
43 081 €
54 878 €
11 797 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
23 300 €
23 100 €
-200 €

Yhteensä
255 147 €
264 963 €
9 816 €
Velat
ASP-korkotukilaina
113 213 €
112 856 €
-357 €
ASP-lisälaina
50 207 €
50 049 €
-158 €
Autolaina
24 164 €
23 851 €
-312 €
Luottokortit
752 €
26 €
-726 €
Nordnet Superluotto
11 330 €
23 562 €
12 232 €

Yhteensä
199 667 €
210 346 €
10 679 €
Nettovarallisuus
55 480 €
54 617 €
-862 €

Velan suhteen olen omassa suhtautumisessani havainnut aika radikaalin muutoksen. Minulla on ollut 90-luvun laman perintönä takaraivossa jonkinlainen pelko velasta. Nykyään osaan käsitellä sitä työkaluna. Sitä myös pitää osata käsitellä oikein, sillä itsensä telomisen mahdollisuus on ihan oikeasti. Laskuharjoitukset ja totuus siitä, että ilman velkaa on tavallisen palkansaajan vaikea vaurastua tai hankkia mitään suurempaa, on kuitenkin tehnyt tehtävänsä pelkojen hälventämisessä. Nykyään lähinnä ajatukset pyörivät siinä, että ei lähde mopo käsistä sijoituslainan kanssa.

Nettovarallisuus projektio

FIRE keskustelua on ollut viime aikoina sen verran paljon, että itsekin rupesi pohtimaan olisiko mahdollisuuksia tähän. Päädyin tekemään nettovarallisuus ekstrapolaation seuraavilla olettamuksilla
  1. 1500€ kk-säästö (sisältää lainojen lyhennykset)
  2. 7% sijoitustuotto
  3. Sijoitusten tavoite velkavipu 40%, kun sijoituslaina alle 50k€. 50-100k€ välillä tavoitevipu 25%. 100-150k€ välillä vastaavasti 20% ja sen jälkeen 15%
Laskeskelin, että tämä kk-säästö voisi olla realistinen vuositasolla, kun säästöaste olisi noin 50%. Tämä vaikuttaisi nykyisellään olevan ihan mahdollinen ilman, että pitäisi pelkillä nuudeleilla kitkuttaa. Näillä parametreillä pääsin siihen lopputulokseen, että vuoden 2032 lopussa nettovarallisuus ylittäisi puoli miljoonaa. Täytän vuonna 2032 siis 50 vuotta eikä tuo varallisuus riitä eläkkeelle jääntiin, mutta antaisi varmasti taloudellista selkänojaa ja vapautta. Tästä en nyt varsinaista tavoitetta ota, mutta mielenkiinnosta lähden seuraamaan.


Sunday, October 21, 2018

Indeksisijoittamisesta, velasta ja muita jorinoita

Pitkästä aikaa on tullut lokakuussa mietittyä sijoitusasioita aika paljonkin. Ensimmäisenä kohteena on ollut indeksisijoittaminen vs osakkeet. Olen toki lukenut Erolan "Paras sijoitus" -kirjan ja pidän indeksisijoittamista hyvin järkevänä vaihtoehtona, mutta jostain syystä se ei itselleni sovi pääasiallisena sijoitusmuotona vaan harrastan osakepoimintaa. Ehkä tämä hieman kärjistetty Japanin esimerkki osoittaa, mitä ainakin itsellä kummittelee takaraivossa.

Nikkei indeksi
Skenaario on siis seuraava. Oletetaan, että äiti sijoittaisi tasasumman Nikkei indeksiin joka kauppapäivä siitä lähtien, kun minä synnyin. Olen siis syntynyt 1982. Kokonaistuotot (ilman mitään kuluja) olisi syntymäpäivinä seuraavat:

18v: +10,7%
19v: -16,1%
20v: -28,2%
21v: -48,6%
25v: +17,13%
30v: -31,4%

Siis 21 vuoden tasaisen indeksisijoittamisen jälkeen pääomasta olisi lähtenyt noin puolet! Vielä 30 vuotispäivänäkin noin kolmannes lähtenyt pois. Kun mukaan huomioitaisiin kulut, oltaisiin vielä huonommassa asemassa. En sen tarkemmin kaivellut, mutta oletan, että tänäkin aikana on Japanissa ollut yrityksiä, jotka ovat kasvaneet ja tuottaneet voittoa. Tämä on toki hieman sopivasti poimittu esimerkki, mutta Japani kuitenkin on kehittynyt talous. Lisäksi tuli vilkaistua Japanin korkoja:

Korko on siis ollut nollassa jo parikymmentä vuotta. Kiinnostavaa nähdä onnistuuko Eurooppa irtautumaan nollakoroista. Yhdysvalloissa on kuitenkin jo päästy koronnostojen tielle.

Indeksipohdinnan yhteydessä heräsi mielenkiinto selvittää oman salkun suoriutumista. Indeksiin vertailu ei toki ole mitenkään yksiselitteistä, mutta ainakin suuntaa-antavaa arviota hain. Aluksi yritin itse excelissä, mutta lopulta latasin StockMarketEye nimisen softan trialin ja syöttelin sinne omat tapahtumat 2014 lähtien. Sijoitusaika on toki vielä aika lyhyt, mutta ihan hyvältä näyttää toistaiseksi:


Toinen teema on ollut velkasijoittaminen. Tämän asian ympärillä on tullut soudettua edestakaisin. Päätin jälleen ottaa enemmän vipua käyttöön eli Superluoton hopeatasolla ollaan. Ajoittamaan minun ei kannata aloittaa sillä kun olin tämän tehnyt, niin pörssit otti lähes heti pari rivakkaa laskupäivää, mitkä näkyvät yllä käppyrässä aika hyvin. Riskinottoon päädyin, koska haluan nopeuttaa vaurastumistani ja velka on tähän lähes ainoa vaihtoehto. Sijoitusvelkaa on tällä hetkellä salkusta noin 45%. Tätä riskiä pystyn vielä kantamaan, koska salkku on euromääräisesti kuitenkin vielä aika pieni. Tärkeintä on varmistaa, että missään realistisessa tilanteessa ei joudu pakkorealisointeihin. Aki Pyysingin sanoin: "Velkavipu pitää viriilinä". Lokakuussa hankin salkkuun jenkkiosinkovirtaa AT&T ja Verizon muodossa. Tämän lisäksi olen tankannut Nordeaa ja Danskea ostin pienen siivun myös.

Tuesday, October 2, 2018

Kuukausikatsaus 9/2018

Syyskuun lomakulut jäivätkin aika pieniksi, koska suunnitelmat menivät täysin uusiksi. Lomamatkan sijasta tuli hommattua Kindle lukulaite ja kämppään tuli myös tehtyä pieniä hankintoja. Elokuun ylitöiden ansiosta tulot oli myös korkeammat kuin normaalisti. Syyskuun säästöprosentiksi tulikin mukavat 53,8%. Säästöprosenttia auttaa kummasti lainojen lyhennykset. Auto- ja asuntolainan lyhennyksistä tulee joka kuukausi reilu 800€ pakkosäästöä.

Lainojen ylimääräisistä lyhennyksistä tulikin tuossa jo aiemmin kirjoiteltua. Tällä hetkellä en niitä ole tekemässä, mutta asia tuntuu pyörivän ajatuksissa edelleen etenkin kun mediassa on taas alettu rummuttamaan korkojen noususta. Noin vuoden päästä kuulemma "varmasti" joutuu maksamaan jo korkoa.

Varat31.8.201830.9.2018Muutos
Tilit ja käteinen
2 953 €
3 766 €
813 €
Osakkeet ja rahastot
42 672 €
43 081 €
409 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
23 500 €
23 300 €
-200 €

Yhteensä
254 125 €
255 147 €
1 022 €
Velat
ASP-korkotukilaina
113 572 €
113 213 €
-359 €
ASP-lisälaina
50 367 €
50 207 €
-159 €
Autolaina
24 475 €
24 164 €
-312 €
Luottokortit
544 €
752 €
208 €
Nordnet Superluotto
11 573 €
11 330 €
-243 €

Yhteensä
200 531 €
199 667 €
-864 €
Nettovarallisuus
53 594 €
55 480 €
1 886 €

Viime aikoina on tullut seurailtua hieman enemmän taas pörssejä. Ostettavaa tuntuu olevan edelleen erittäin vaikeaa löytää.

Thursday, September 13, 2018

Lyhennysvapaasta ajatuksia

Tutkin hieman mahdollisuutta ottaa asuntolainasta lyhennysvapaata, minkä jälkeen olisin tehnyt ylimääräisiä lyhennyksiä autolainaan. Ensimmäinen takaisku tuli siitä, että minulla on käytännössä kaksi asuntolainaa eli ASP-korkotukilaina ja ASP-lisälaina. OP ottaisi molemmista lainoista oman maksun, jos haluaa lyhennysvapaan (käytännössä maksusuunnitelman muutos). Tästä lystistä saisi siis maksaa 2x200€ eli 400€. Tämän jälkeen tutkin mahdollisuutta ottaa vain isompaan lainaan lyhennysvapaata. Jos nämä rahat olisi käyttänyt autolainan lyhennyksiin, niin nettohyöty olisi ollut noin 150-200€ luokkaan, mutta tässä ei ole huomioitu sitä, että asuntolainasta olisi maksettu enemmän korkokuluja. Tämä asia voidaan siis unohtaa vallan mainiosti.

Tämän jälkeen tarkastelin ylipäätään ylimääräisten lyhennysten järkevyyttä. Jos tekisin ensimmäisen erän jälkeen 1000€ ylimääräisen lyhennyksen ja antaisin loppulainan mennä päivitetyn lainaohjelman mukaan, niin säästäisin noin 80€ korkokuluissa laina-aikana.

Tuntuu, että näiden laskelmien jälkeen olen muuttamassa mieltäni ylimääräisten lyhennysten tekemisestä sillä hyödyt korkokuluissa tuntuvat jäävän yllättävän pieniksi. Autolainassa ei ole korkoriskiä, koska se on kiinteäkorkoinen. Asuntolainan suhteen ei korkojen suhteen ole tapahtumassa muutosta ainakaan vähään aikaan. Juuri tänään EKP arvioi, että pysyy ennallaan ainakin vuoden 2019 kesän loppuun asti. Sen jälkeenkin mahdollinen korkojen nousu on oletettavasti hyvin maltillista.

Sunday, September 9, 2018

Kassavirtalaskelmia

Olen pitänyt kirjaa kaikista menoista ja tuloista reilun viiden vuoden ajan. Tältä pohjalta tein päivitetyn kuukausittaisen kassavirtalaskelman. Olin toki näitä laskelmia tehnyt jo ennen auton ostoa, mutta halusin päivittää laskelmat nyt uudelleen, kun tilanne on tarkemmin tiedossa.

Menot
Vastike+sähkö+vesi+autopaikka 270
Netti+puhelin 39
Kuntosali 59
Kotivakuutus 12
Pankkikulut 7
Ruokakauppa+muut ruokailut 400
Terveydenhoito 50
Sekalaisia kuluja 50
Autovero 18
Superkasko 55
Bensa 50
Muut autokulut 100
Asuntolaina 600
Autolaina 380
Superluoton korot 10
Menot yhteensä 2100
Tulot
Nettopalkka 2500
Minimipuskuri 400
Osingot 85
OP-bonukset 40
Lomarahat+bonukset+ylityöt 400
Puskuri 925

Vuositasolla tilanne näyttää ihan hyvältä. Yksittäisen kuukauden osalta tilanne on tiukempi etenkin, jos tulee yllättäviä kuluja autosta, vaatteista tms. Lisäksi myös autoon liittyvät kulut tulevat isommissa summissa harvemmin. Tarkoittaa sitä, että pitää olla talouden puskurit paremmassa kunnossa, jotta ei iske niin sanottu kassakriisi. Täytynee myös selvittää asuntolainan lyhennysvapaata, jolloin säästyneet varat voisi käyttää autolainan ylimääräisiin lyhennyksiin.

Sunday, September 2, 2018

7-8/2018 ja uusi auto

Matka velkauunoksi alkaa olla valmis. Elokuussa tuli ajettua autokaupasta ulos uudella Dacia Dusterilla. Taloudellisessa mielessä uudessa autossa ei ole järkeä, mutta vielä ei ole ainakaan kaduttanut yhtään. Päinvastoin olen ollut hyvin tyytyväinen autoon. Yksinkertaistukseksi varallisuuteen kirjasin auton ostoarvon (hieman alaspäin pyöristettynä) ja ensi kuusta lähtien aloitan laskemaan arvoa parinsadan euron tasapoistoilla. Auto tuli ostettua 0 € käsirahalla, korko on kiinteä 2,9% ja 10€/kk lisärahastus eli todellinen vuosikorko on 4%.

Heinäkuussa rahaa meni siihen tahtiin, että teki suorastaan pahaa syöttää tapahtumia. Säästöprosentti -110% kertoo tarpeeksi. Heinäkuussa tuli tehtyä ylitöitä, ja elokuussa sain myös vanhan auton myytyä tonnilla, joten elokuun säästöaste oli yli 40%.

Heinäkuussa näkyy, että luottokortti on laulanut. Ostan nykyään käytännössä kaiken luottokortilla, koska siitä saa OP-bonuksia. Laskun maksan aina kuitenkin kokonaisuudessaan pois, joten varsinaista luottoa en käytä.

Varat30.6.201831.7.2018Muutos
Tilit ja käteinen
4 654 €
5 169 €
515 €
Osakkeet ja rahastot
39 320 €
41 468 €
2 148 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €

Yhteensä
228 974 €
231 637 €
2 663 €
Velat
ASP-korkotukilaina
114 286 €
113 929 €
-357 €
ASP-lisälaina
50 683 €
50 525 €
-158 €
Luottokortit
479 €
4 968 €
4 489 €
Nordnet Superluotto
11 509 €
11 551 €
42 €

Yhteensä
176 956 €
180 973 €
4 017 €
Nettovarallisuus
52 018 €
50 665 €
-1 353 €

Elokuussa velkojen osuus kasvoi maagiseen 200 k€ lukemaan. Nordnetissa lainoitusarvosta käytössä n. 35% eli se on ihan tavoitteessa. Kultatason korko on 0,99% ja puskuria on kurssilaskun varalta jonkin verran.

Varat31.7.201831.8.2018Muutos
Tilit ja käteinen
5 169 €
2 953 €
-2 216 €
Osakkeet ja rahastot
41 468 €
42 672 €
1 204 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
0 €
23 500 €
23 500 €

Yhteensä
231 637 €
254 125 €
22 488 €
Velat
ASP-korkotukilaina
113 929 €
113 572 €
-357 €
ASP-lisälaina
50 525 €
50 367 €
-158 €
Autolaina
0 €
24 475 €
24 475 €
Luottokortit
4 968 €
544 €
-4 424 €
Nordnet Superluotto
11 551 €
11 573 €
22 €

Yhteensä
180 973 €
200 531 €
19 558 €
Nettovarallisuus
50 665 €
53 594 €
2 929 €

Jatkan puskurin kerryttämistä sijoittamalla 150€/kk rahastoihin. Muuten alan talven aikana lyhentämään autolainaa nopeutetusti. Syyskuussa on parin viikon loma, joten joitakin kuluja tullee siitä.

Uuteen sijoitustiliin olen tutustunut hyvin pintapuolisesti. Kun lopulliset speksit saadaan ulos, niin katsotaan sitten onko siitä mihinkään. Tähän mennessä ei nyt mitään suuria hurraa huutoja aiheuttanut, vaikka osinkojen mukaan otto olikin positiivinen yllätys.