Wednesday, May 1, 2019

Juna kiihdyttää

Edellisestä päivityksestä on taas päässyt vierähtämään reilusti aikaa. Loppuvuoden pörssilaskettelut on vain muisto sillä alkuvuosi on mennyt ihan toiseen suuntaan. Lisäksi tulopuoli on ollut kunnossa, kun on tullut tehtyä yli 100 tuntia ylitöitä, viime vuoden bonukset tuli, osinkoja yms. Runsaiden tulojen myötä säästöprosentti on myös ollut aika huikeaa tasoa viime kuukaudet:

11/2018: 48,71 %
12/2018: 52,82 %
01/2019: 54,30 %
02/2019: 66,20 %
03/2019: 72,11 %
04/2019: 68,82 %

Alkuvuonna tuli myös töissä reilun 300 euron palkankorotus. Marginaaliveroaste on noin 50%, joten vain puolet jää käteen, mutta otetaan silti vastaan.

Kevään aikana on myös tullut pohdittua, että mitä sitä isona haluaisi tehdä. Tätä en vielä keksinyt, mutta hain kuitenkin yliopistolle ajatuksena opiskella matematiikkaa/tilastotiedettä ja yhdistää siihen tietotekniikkaa. Toisin sanoen siis data-analytiikkaa. Tarkoituksena ei ole jäädä töistä pois vaan opiskella töiden ohessa. Valintatulosten jälkeen voi alkaa miettimään tarkemmin. DI:ksi valmistumisesta on vierähtänyt yli 5 vuotta ja on tullut huomattua, että ei pahemmin ole tullut matematiikkaa käytettyä sen jälkeen. Olenkin lähtenyt perusteista liikkeelle ja kertaillut lukion pitkää matematiikkaa. Paljon on unohtunut, mutta ilokseni olen myös huomannut, että aika helppoa se on ollut tähän mennessä ja myös aika mukavaa.

Nettovarallisuus nousi ensimmäistä kertaa yli 70k€. Ilman suurempia takaiskuja, ensi vuoden aika pitäisi olla mahdollista korkata ensimmäinen 100k€. Muutos vuodentakaiseen on ihan hyvä, nyt alkaa tuntua, että kuuluisa lumipallo alkaa pyöriä. Käteiskassaa olen myös pikku hiljaa kasvatellut. Tarkoituksena on pikku hiljaa kerätä säästötilille noin 10k€ hätäkassa ja myös käyttötilillä pitää jonkin verran likviditeettiä valmiina. Esimerkiksi voimakkaan pörssilaskun aikana voi tulla tarve siirtää lisää rahaa, jotta ei superluoton rajat pauku. Lisäksi on muutenkin mukavampi olla, kun tilillä on sen verran rahaa, että ei pienet yllärilaskut aiheuta harmaita hiuksia.

Varat30.4.201830.4.2019Muutos
Tilit ja käteinen
6 376 €
8 689 €
2 313 €
Osakkeet ja rahastot
33 667 €
64 318 €
30 651 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
0 €
21 900 €
21 900 €

Yhteensä
225 042 €
279 907 €
54 864 €
Velat
ASP-korkotukilaina
115 000 €
110 701 €
-4 299 €
ASP-lisälaina
51 000 €
49 093 €
-1 907 €
Autolaina
0 €
21 961 €
21 961 €
Luottokortit
127 €
29 €
-98 €
Nordnet Superluotto
9 341 €
27 996 €
18 656 €

Yhteensä
175 467 €
209 780 €
34 313 €
Nettovarallisuus
49 575 €
70 127 €
20 552 €

Lokakuussa huvikseni tekemääni varallisuusprojektiotakin ollaan hyvän alkuvuoden johdosta selvästi edellä:



Kuukausitaulukot

Varat31.10.201830.11.2018Muutos
Tilit ja käteinen
1 985 €
2 642 €
657 €
Osakkeet ja rahastot
53 672 €
55 989 €
2 316 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
23 100 €
22 900 €
-200 €

Yhteensä
263 757 €
266 531 €
2 773 €
Velat
ASP-korkotukilaina
112 856 €
112 497 €
-359 €
ASP-lisälaina
50 049 €
49 890 €
-159 €
Autolaina
23 851 €
23 538 €
-313 €
Luottokortit
26 €
540 €
514 €
Nordnet Superluotto
23 562 €
24 181 €
618 €

Yhteensä
210 346 €
210 646 €
301 €
Nettovarallisuus
53 412 €
55 884 €
2 473 €

Varat30.11.201831.12.2018Muutos
Tilit ja käteinen
2 642 €
2 311 €
-331 €
Osakkeet ja rahastot
55 989 €
51 482 €
-4 507 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
22 900 €
22 700 €
-200 €

Yhteensä
266 531 €
261 493 €
-5 038 €
Velat
ASP-korkotukilaina
112 497 €
112 140 €
-357 €
ASP-lisälaina
49 890 €
49 731 €
-159 €
Autolaina
23 538 €
23 224 €
-314 €
Luottokortit
540 €
124 €
-416 €
Nordnet Superluotto
24 181 €
23 501 €
-680 €

Yhteensä
210 646 €
208 720 €
-1 926 €
Nettovarallisuus
55 884 €
52 773 €
-3 112 €

Varat31.12.201831.1.2019Muutos
Tilit ja käteinen
2 311 €
2 597 €
286 €
Osakkeet ja rahastot
51 482 €
54 171 €
2 689 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
22 700 €
22 500 €
-200 €

Yhteensä
261 493 €
264 268 €
2 775 €
Velat
ASP-korkotukilaina
112 140 €
111 782 €
-358 €
ASP-lisälaina
49 731 €
49 572 €
-159 €
Autolaina
23 224 €
22 910 €
-315 €
Luottokortit
124 €
99 €
-26 €
Nordnet Superluotto
23 501 €
23 432 €
-69 €

Yhteensä
208 720 €
207 795 €
-926 €
Nettovarallisuus
52 773 €
56 473 €
3 701 €

Varat31.1.201928.2.2019Muutos
Tilit ja käteinen
2 597 €
4 990 €
2 393 €
Osakkeet ja rahastot
54 171 €
58 128 €
3 958 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
22 500 €
22 300 €
-200 €

Yhteensä
264 268 €
270 418 €
6 150 €
Velat
ASP-korkotukilaina
111 782 €
111 419 €
-363 €
ASP-lisälaina
49 572 €
49 411 €
-161 €
Autolaina
22 910 €
22 594 €
-315 €
Luottokortit
99 €
301 €
202 €
Nordnet Superluotto
23 432 €
24 623 €
1 192 €

Yhteensä
207 795 €
208 348 €
554 €
Nettovarallisuus
56 473 €
62 070 €
5 597 €

Varat28.2.201931.3.2019Muutos
Tilit ja käteinen
4 990 €
6 885 €
1 895 €
Osakkeet ja rahastot
58 128 €
59 078 €
950 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
22 300 €
22 100 €
-200 €

Yhteensä
270 418 €
273 063 €
2 645 €
Velat
ASP-korkotukilaina
111 419 €
111 061 €
-358 €
ASP-lisälaina
49 411 €
49 252 €
-159 €
Autolaina
22 594 €
22 278 €
-316 €
Luottokortit
301 €
42 €
-258 €
Nordnet Superluotto
24 623 €
25 466 €
842 €

Yhteensä
208 348 €
208 100 €
-249 €
Nettovarallisuus
62 070 €
64 963 €
2 893 €

Varat31.3.201930.4.2019Muutos
Tilit ja käteinen
6 885 €
8 689 €
1 804 €
Osakkeet ja rahastot
59 078 €
64 318 €
5 240 €
Asunto
185 000 €
185 000 €
0 €
Auto
22 100 €
21 900 €
-200 €

Yhteensä
273 063 €
279 907 €
6 844 €
Velat
ASP-korkotukilaina
111 061 €
110 701 €
-360 €
ASP-lisälaina
49 252 €
49 093 €
-160 €
Autolaina
22 278 €
21 961 €
-317 €
Luottokortit
42 €
29 €
-13 €
Nordnet Superluotto
25 466 €
27 996 €
2 530 €

Yhteensä
208 100 €
209 780 €
1 680 €
Nettovarallisuus
64 963 €
70 127 €
5 164 €

2 comments:

  1. Voiko tuota korkotukilainaa laittaa lyhennysvapaalle ja ohjata kaikki lyhhenykset lisälainaan? Eikö se olisi fiksua, kun ottaa huomioon korkotuen ja marginaalit, olettaen että lisälainassa suurempi marginaali?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Teknisesti ovat kaksi lainaa, mutta marginaalit ovat samat molemmissa. Korkotuki on voimassa 10 vuotta ja siitä on hyötyä vasta, jos korkotaso nousee lähelle neljää prosenttia. Käytännössä ei siis ole näköpiirissä, että kannattaisi, kun lyhennysvapaan saaminen maksaa muistaakseni 200€ per laina.

      Laskennallisesti kannattaisi ottaa lyhennysvapaata ja sijoittaa rahat, mutta lainojen pääomat ovat vielä sen verran isot, että haluan lyhentää niitä. Jos OP aloittaa uuden ilmaisen lyhennysvapaakampanjan, niin sitä hyödyntäisin toki.

      Delete